Suomen Bouvier ry.
Bouvierin
rotumääritelmä
Suomen
Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry
(BOUVIER (BOUVIER DES
FLANDRES) Alkuperämaa: Belgia / Ranska
Ryhmä: 1
FCI:n numero: 191
Hyväksytty: FCI 22.6.2001
SKL-FKK 16.11.2002
KÄYTTÖTARKOITUS
Alunperin bouvierta
käytettiin karjalaumojen ajajana, vetokoirana ja kirnun
pyörittäjänä. Maatilojen uudenaikaistamisen myötä ensisijainen
käyttötarkoitus on muuttunut, ja nykyään bouvier toimii ennen
kaikkea omaisuuden ja maatilan vahtina, mutta myös suojelu- ja
poliisikoirana. Bouviern fyysiset kyvyt ja käyttäytyminen, hyvä
hajuaisti, aloitekyky ja älykkyys mahdollistavat sen käytön
jälki- tai viestikoirana sekä riistanvartijan apuna.
LYHYT HISTORIAOSUUS
Bouvier des Flandres on
nimensä mukaisesti peräisin sekä Belgian että Ranskan
Flanderista; mikään luonnonraja ei erota näitä kahta aluetta
toisistaan. Flanderin härkä- ja karjapaimenet, jotka tarvitsivat
hyviä karjanajokoiria, valitsivat kotiseudultaan koirat
nimenomaan niiden käyttöominaisuuksien ja fyysisten kykyjen
vuoksi. Nämä ominaisuudet ovat periytyneet nykyisillekin
bouviereille.
YLEISVAIKUTELMA
Tiivisrakenteinen, ei
liioiteltu. Lyhytrunkoinen ja vahvarakenteinen; raajat ovat
voimakkaat ja erittäin lihaksikkaat. Bouvier vaikuttaa
voimakkaalta, mutta ei kömpelöltä. Sen tulee arvosteltaessa
seistä vapaasti ilman esittäjän kosketusta.
TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA
Rungon pituus mitattuna
olkanivelestä istuinluun kärkeen on jokseenkin sama kuin
säkäkorkeus. Kallon ja kuonon pituuden suhde on 3 : 2.
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE
Bouvier on luonteeltaan
rauhallinen ja harkitseva, maltillinen ja peloton. Ilme kuvastaa
älykkyyttä, tarmoa ja rohkeutta. Bouviern tulee ehdottomasti
aina soveltua työkoiraksi. Kaikki soveltuvuutta heikentävät
ominaisuudet katsotaan virheiksi.
PÄÄ
Näyttää voimakkaalta,
mitä parta ja viikset vielä korostavat; pää on suhteessa runkoon
ja kokoon. Käsin tunnusteltaessa se tuntuu hyvin
selväpiirteiseltä.
KALLO-OSA: Hyvin
kehittynyt ja tasainen, hieman leveyttään pitempi. Kallon ja
kuonon ylälinjat ovat yhdensuuntaiset. Otsauurre on tuskin
erottuva.
OTSAPENGER: Hieman erottuva, koholla olevien kulmakarvojen
vuoksi vaikuttaa todellista voimakkaammalta.
KIRSU: Kuononselkää pidentävä, kärjestään hieman alaspäin
kaartuva, hyvin kehittynyt, reunoiltaan pyöristynyt ja väriltään
aina musta. Sieraimet ovat hyvin avonaiset.
KUONO-OSA: Leveä, voimakas ja vahva. Kuonoselkä on suora;
kuono-osa kaventuu hieman kirsua kohti olematta koskaan suippo.
Kuono on lyhyempi kuin kallo suhteessa 2 : 3, ympärysmitta heti
silmien alapuolelta mitattuna on suunnilleen sama kuin pään
pituus.
HUULET: Tiiviit ja voimakaspigmenttiset.
LEUAT / HAMPAAT / PURENTA: Leukojen tulee olla voimakkaat ja
keskenään saman pituiset. Hampaat ovat vahvat, terveet,
valkoiset ja säännölliset. Leikkaava tai tasapurenta. Hampaiston
tulee olla täydellinen.
POSKET: Litteät ja kuivat; poskiluut ovat vain hieman
havaittavissa.
SILMÄT: Ilme on avoin ja tarkkaavainen. Silmät eivät ole
ulkonevat eivätkä syvällä sijaitsevat. Niiden tulee olla hieman
soikeat, asennoltaan vaakasuorat ja mahdollisimman tummat,
karvapeitteen väriin sointuvat. Vaaleat tai pistäväilmeiset
silmät ovat vakava virhe. Silmäluomet ovat mustat ja
kauttaaltaan pigmentoituneet. Sidekalvojen ei tule koskaan
näkyä.
KORVAT: Kolmionmuotoisiksi typistetyt, täysin pystyt,
ylöskiinnittyneet ja hyvin liikkuvat; on suositeltavaa, että
korvien typistämisen suhteutetaan pään kokoon.
(Huom. Suomessa typistyskielto.)
Typistämättömät korvat
ovat ylös, silmien tason yläpuolelle kiinnittyneet. Korvalehdet
laskeutuvat pystysuorasti; taitekohdan ei tule olla kallon
ylälinjaa korkeammalla. Korvalehdet ovat puolipitkät,
tasasivuisen kolmion muotoiset, kärjestään hieman pyöristyneet;
litteästi poskenmyötäiset lukuunottamatta ylimmän
kiinnityskohdan lievää kohoamista; eivät taittuneet eivätkä
kiertyneet. Korvat ovat kooltaan suhteessa pään kokoon ja lyhyen
karvan peittämät.
KAULA
Asennoltaan luonnollinen
ja tarpeeksi ylväs, voimakas ja lihaksikas, tasaisesti lapoja
kohti levenevä ja hieman päätä lyhyempi. Niska on voimakas ja
hieman kaareva. Ei löysää kaulanahkaa.
RUNKO
Voimakas, leveäselkäinen
ja lyhyt.
YLÄLINJA: Selän ja
lantion ylälinja on vaakasuora, jäntevä ja kiinteä.
SÄKÄ: Hieman erottuva.
SELKÄ: Lyhyt, leveä, lihaksikas ja kiinteä, kuitenkin joustava,
ei heikkoutta.
LANNE: Lyhyt, leveä, lihaksikas ja joustava, ei heikkoutta.
LANTIO: Mahdollisimman vaakasuora, liittyy huomaamattomasti
pakaran kaareen. Leveä, uroksilla ei kuitenkaan liian leveä,
nartuilla kehittyneempi kuin uroksilla. Luisu tai laskeva lantio
on vakava virhe.
RINTAKEHÄ: Leveä ja syvä, kyynärpäiden tasolle ulottuva, ei
tasapaksu. Ensimmäiset kylkiluut ovat hieman kaarevat, muut ovat
selvästi kaarevat, taaksepäin suuntautuneet ja antavat
rintakehälle toivottua pituutta. Litteä rintakehä ovat vakava
virhe. Etäisyys rintalastan kärjestä viimeiseen kylkiluuhun on
suuri, noin 7/10 säkäkorkeudesta.
ALALINJA JA VATSA: Alalinja nousee hieman kohti vatsaa, joka on
vain hieman rintakehän alaosaa ylempänä. Kupeet ovat hyvin
lyhyet, etenkin uroksilla.
HÄNTÄ
Suhteellisen ylös
kiinnittynyt, suoraan selkälinjan jatkeena. Synnynnäinen
töpöhäntä ei ole virhe. Häntä typistetään syntymäviikolla kahden
tai kolmen nikaman mittaiseksi. (Huom. Suomessa typistyskielto.)
Typistämätön häntä sallitaan maissa, joissa typistys on
kielletty.
RAAJAT
ETURAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat vahvaluustoiset, hyvin
lihaksikkaat ja edestä katsottuna täysin suorat ja
yhdensuuntaiset.
LAVAT: Suhteellisen pitkät, kohtuullisen viistot ja
lihaksikkaat, eivät raskaat. Olka- ja lapaluu ovat suunnilleen
yhtä pitkät.
OLKAVARRET: Kohtalaisen viistot.
KYYNÄRPÄÄT: Tiiviisti rungonmyötäiset ja yhdensuuntaiset. Ulko-
tai sisäkierteisyys on virhe sekä seistessä että liikkeessä.
KYYNÄRVARRET: Sivusta ja edestä katsottuna täysin suorat,
keskenään yhdensuuntaiset ja kohtisuorassa alustaan nähden;
hyvin lihaksikkaat ja vankkaluiset.
RANTEET: Täysin samassa linjassa kuin kyynärvarret, vain
herneluu ranteen takapuolella on ulkoneva. Vahva luusto.
VÄLIKÄMMENET: Vahvaluustoiset, melko lyhyet, vain hieman
viistot.
KÄPÄLÄT: Lyhyet, pyöreät ja tiiviit, eivät sisään- eivätkä
ulospäin kiertyneet. Varpaiden tulee olla kaarevat ja tiiviisti
yhdessä. Kynnet ovat vahvat ja mustat; päkiät paksut ja lujat.
TAKARAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat voimakkaat, huomattavan
lihaksikkaat, hyvin suorat ja takaa katsottuna täysin
yhdensuuntaiset; niiden tulee liikkua samassa linjassa
eturaajojen kanssa.
REIDET: Leveät, hyvin lihaksikkaat ja liikkeessä yhdensuuntaiset
rungon keskiviivan kanssa. Reisiluun asento ei saa olla liian
pysty eikä liian viisto. Pakarat ovat alas ulottuvat ja
kiinteät; karvapeite muodostaa housut.
POLVET: Jokseenkin lonkan korkeimmasta kohdasta (suoliluun
harjanteesta) kohtisuoraan maahan vedetyllä kuvitellulla
viivalla.
SÄÄRET: Kohtalaisen pitkät ja hyvin lihaksikkaat, eivät liian
pystyt eivätkä liian viistot.
KINTEREET: Melko matalat, leveät ja hyvin varma-asentoiset.
Kintereet ovat koiran seistessä takaa katsottuna suorat ja
täysin yhdensuuntaiset. Liikkeessä ne eivät saa kääntyä sisään-
eivätkä ulospäin.
VÄLIJALAT: Vankat ja kuivat, melko tasapaksut, pystysuorat
koiran seistessä vapaasti. Ei kannuksia.
KÄPÄLÄT: Pyöreät ja kiinteät. Varpaat ovat kaarevat ja tiiviisti
yhdessä. Kynnet vahvat ja mustat; päkiät paksut ja lujat.
LIIKKEET
Kokonaisuudessaan
bouvierin tulee olla mittasuhteiltaan sopusuhtainen, jotta
liikkeet olisivat luontevat, vapaat ja ylväät. Kävely ja ravi
ovat tavalliset liikkumistavat, vaikka yhtälailla esiintyy
tasa-astujia. Bouviern ravi on maatavoittavaa.
NAHKA
Tiiviisti pinnanmyötäinen, ei liian löysä.
Silmäluomien reunat ja huulet ovat aina erittäin tummat.
KARVAPEITE
Karvapeite on erittäin
tuuhea. Peitinkarva ja tiivis aluskarva muodostavat rodun
alkuperäisseutujen äkillisiin säänvaihteluihin täydellisesti
sopivan, suojaavan peitteen. Karvan tulee olla karhean
tuntuista, kuivaa ja kiillotonta, ei liian pitkää eikä liian
lyhyttä (noin 6 cm), hieman pörröistä, ei koskaan villavaa eikä
kiharaa.
Päässä karva on lyhyempää
kuin rungossa ja korvalehtien ulkopinnalla lähes sileää, korvien
sisäpuolta suojaa kohtuullisen pitkä karvapeite. Ylähuulen
viikset ja leuan tuuhea parta antavat rodulle luonteenomaisen
karskin ilmeen.
Koholla olevat
kulmakarvat korostavat silmäkulmien muotoa peittämättä koskaan
silmiä. Selän yläosassa karva on erityisen kovaa ja karheaa; se
lyhenee hieman raajoja kohti pysyen kuitenkin karheana.
Ruumiinmyötäinen peitinkarva ei ole toivottava, koska se on
merkki aluskarvan puuttumista. Villava, peitinkarvojen alla
tiheästi kasvava aluskarva muodostuu hienolaatuisista karvoista;
yhdessä ne muodostavat vettähylkivän manttelin.
VÄRI: Bouviern karvapeite
on yleensä harmaa, juovikas (brindle) tai hiilikko (charbonnée).
Yksivärinen musta on myös sallittu, ei kuitenkaan suositeltava.
Vaaleat eli haalistuneet värit eivät ole sallittuja. Valkoinen
tähti rinnassa hyväksytään.
KOKO JA PAINO
SÄKÄKORKEUS: Urokset 62 -
68 cm ja nartut 59 - 65 cm, 1 cm:n ylitys ja alitus hyväksytään.
Kummankin sukupuolen ihannekoko on äärirajojen keskiarvo, eli
uroksilla 65 cm ja nartuilla 62 cm.
PAINO: Uroksilla noin 35 - 40 kg ja nartuilla noin 27 - 35 kg.
VIRHEET
Kaikki poikkeamat
edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna
virheen vakavuuteen.
VAKAVAT VIRHEET
-
Arkuus.
-
Molossimaisuus tai
liian raskas rakenne; runko selvästi liian pitkä (sallitaan
lievänä nartulle) tai liian kevyt.
-
Liian massiivinen
pää, korostunut otsapenger, erottuva otsauurre, liikaa
erottuvat poskikaaret; pyöreä tai kapea kallo, liikaa
erottuva niskakyhmy, selvästi erisuuntaiset kallon ja kuonon
ylälinjat; liian pitkä kuono, pieni kirsu; veltot, paksut
tai riippuvat huulet.
-
Ristipurenta,
purentavirheet; pienet, epäterveet tai epäsuorassa rivissä
olevat hampaat.
-
Vaaleat tai ulkonevat
silmät, epätyypillinen ilme.
-
Typistämättömät
korvat, jotka ovat kiertyneet tai taittuneet.
-
Tasapaksu kaula,
löysää kaulanahkaa.
-
Selvä notko- tai
köyryselkä; selvästi virheellinen raajojen asento, liian
maatapeittävä seisonta.
-
Liian voimakkaasti
kulmautuneet kintereet.
-
Silkkinen, pörröinen
tai kiiltävä karvapeite, aluskarvan puuttuminen,
liioitellusti muotoiltu karvapeite; puutteelliset
kulmakarvat ja parta.
-
Pigmenttivirheet
kirsussa, huulissa ja silmäluomissa.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET
-
Vihaisuus ja
sairaalloiset piirteet; pelokkuus ja vaarallinen
aggressiivisuus.
-
Selvästi
puutteellinen rotutyyppi.
-
Lihanvärinen tai muu
kuin musta kirsu; suippo kuono.
-
Selvä ylä- tai
alapurenta; muun hampaan kuin yhden P1:n puuttuminen.
-
Keskenään eriväriset
silmät, pistävä ilme; sisään- tai ulospäin kääntyneet
silmäluomet (entropium tai ektropium), lihanväriset
silmäluomet.
-
Suklaanruskea,
valkoinen, pippuri & suola-värinen tai haalistunut
karvapeite sekä kaikki muut vaaleat värit hyvin vaaleasta
punertavaan, jopa hiilikkonakin (charbonnée).
-
Rotumääritelmän
antamista rajoista poikkeava säkäkorkeus.
HUOM. Uroksilla tulee
olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina
kivespussiin.